Kuin kotiin olisi tullut! Nää oli ensimmäiset fiilikset lentokentän ulkopuolelle pääsyn jälkeen. Paljon näkyi samaa, tuttuja bahasan kielisiä sanoja, jotka kääntyi automaattisesti suomenkielelle vaikka kieltä ei ollut kuullut pitkään aikaan ja tuttuja rakennuksia. "Muistaks ton?!" "Tuolla käytiin silloin..." Loogisesti me mentiin ihan sekaisin kaikesta näkemästämme. :D ekana päivänä oli pakko päästä kiertelemään Kutan tuttua katua, Legian streetiä ja kaikkia putiikkeja, joita kadulta löytyi. Oli hauska nähdä mitkä kojut oli edelleen samalla mallilla kuin kaks vuotta sitten.
pantai kuta |
Nyt ollaan oltu täällä kutakuinkin viikon. Tää viikko on menny älyttömän nopsaa! Balilla on tällä hetkellä sadekausi, mut onneks täällä sateet on tullu pieninä kuuroina ja ne on painottunut iltaan. Välillä päivällä jos on ollu pilvistä niin ollaan lähdetty kauppoja kiertelemään. Viime reissulla löydettiin aivan huippu paikka, eri merkkien outlet myymälä Bali Brasco, jossa me lähdettiin heti alkuviikosta käymään. Silloin pari vuotta sitten lahjotettiin kyseiseen paikkaan kohtuullinen määrä rahaa eikä me nytkään tyhjin käsin sieltä lähdetty... pitää vielä vähän myöhemmin käydä uusiks katsomas mitä kivaa sinne on tullut!
Yhtenä päivä päätettiin, et lähdetään kävelemään taas samaista Legian streetiä eteenpäin kauppoja kierrellen. No meidän shoppailulenkki senkun venyi ja lopulta löydettiin vielä Kutan uus kauppakeskus Beachwalk (ei ehkä näille uus, mut meille oli. Viimeks sitä vasta rakennettiin) No sekopäisinä lähdettiin sitä vielä kiertämään. Siellä oli myös Victoria Secretin kosmetiikkakauppa ja ei kyllä yhtään jaloissa tuntunu ku melkein juoksuks laitettiin ku eka luultiin et siellä oli alusvaatteita :D Takas hotellille tultiin myöhään illalla vaikka varmaan 12-13 aikoihin oltiin jo lähdetty liikkeelle. kyllä me varmaan 15 km lenkki siin päivän mittaan kierrettiin (varvassandaaleissa. Hatunnosto meille.)
!! |
VS-alusvaatteiden innostamana me lähdettiin shoppailemaan yhtenä päivänä myös Denpasariin, Balin pääkaupunkiin. (koska kuultiin huhua, että siellä parissa paikassa niitä myytäisiin, pah! ei myyty.) Kuten jo viime reissulla todettiin, se on kyllä harvinaisen sekava paikka shoppailla! Yhtä sekava oli tämäkin shoppailureissu kun puolet ajasta meni liikkeiden metsästykseen ja siihen, et oltiin yksinkertaisesti melkosen hukassa. tällä kertaa löydettiin sentään ruokapaikka, jota viimeks etittiin varmaan toista tuntia ja VS- alusvaatteita ei löydetty vieläKÄÄN (paitoja kylläkin!), mut onneks pari muuta hyvää löytöä tehtiin ni ei tuntunu reissu ihan turhalta! no, tiedetään nyt sit ainakin et jos shoppailla haluaa niin Denpasar ei oo enää meidän vaihtoehtona.
Ollaan me täällä silti tehty muutakin kun vaan shoppailtu! meillä on tässä hotellilla uima-allas, niin siinä ollaan silloin tällöin makoiltu auringosta nauttien, parissa hoidossa ollaan oltu, eri ruokapaikkoja ollaan käyty kokeilemassa (paljon) ja yks päivä pyhitettiin ihan vaan olemiselle ja löhöämiselle. Toisin sanoin vois todetan että ollaan nautittu olostamme kohtalaisen hyvin!
namnam pizzaa. |
kasvonaamiot naamassa (ja on vaatteet päällä.) |
koloke - sweet and sour chicken |
tää on vielä iisi, välillä nää kuopat on kokonaan auki! (sairaalassa samaan aikaan oli 73v. jenkkinainen, joka oli pudonnu tollaseen kuoppaan !! hyi.) |
vohveria CosmicDinerissä |
ostin elämäni ekan kaljan! ja joinkin siitä jopa puolet! huomaa kaaos taustalla. |
Pari vaasalaista sosionomia on tällä hetkellä täällä Balilla suorittamassa harjoittelua Widhya asih- orpokodeille, ihan niinkuin me pari vuotta sitten. Lauantaina ajateltiin lähteä porukalla kiertämään Kutan baareja. Toimittiin Suspen kanssa oppaina ja opetettiin Annille ja Riikalle mistä löytää Kutan parhaat bileet ja halvimmat juomat :D Illan aikana käytiin Alleycatsissä juomassa pari doubledouble vodkaredbullia, Greenboxissa sunset-juomilla ja lopulta päädyttiin (pizzan kautta) vielä Bounty- nimiseen yökerhoon nauttimaan juomia retkimukeista eli mukeista, joihin juomaa mahtuu ainakin litran verran! Ilta oli kyllä tosi hauska, oli kiva päästä tanssimaan pitkästä aikaa.
alleyats med Wasa flickorna |
Loppuilta (alkuaamu) ei kuitenkaan menny ihan käsikirjoituksen mukaan kun meidän takana skootterilla ajanut hullu yritti pölliä Suspen laukun! no, mies ei tienny et me ei niin vaan meidän laukkua lahjoitella, joten Suspe roikku kynsin hampain laukussaan kiinni. Sen seuraksena se kaatu tielle ja loukkas kätensä. Eilen illalla käytiin tutustumassa Balilaiseen sairaalahoitoon kun käytiin kuvaamassa käsi. Onneks kuvissa ei kuitenkaan näkyny mitään murtumia tai vastaavaa, niin saadaan jatkaa lomailua huoletta! Nyt tosin suspe pitää tossa vähän aikaa lastaa, aiai mitkä rusketusrajat tiedossa! :D niin, ja täällä muuten sairaalassa oli huippuhyvää toimintaa, ihania ihmisiä ja muutenkin kaikki rullas hienosti!
nojoo, eiköhän tässä taas ollu jo tekstiä meidän ekasta viikosta! onneks on vielä kolme viikkoa edessä!
kuvat kännykkäotoksia eli ei mitään priimakamaa!